Apua, mihin tää aika katoaa!!!

Hui kamalaa... Aikaa häihin 2kk 23 päivää....

Hiljaista on ollut blogin puolella, kuten olen jo useasti maininnut, työkiireet ja koulu pitävät huolen ettei turhia koneella istuta. Paljon on asioita tapahtunut joita voisin tässä hieman valoittaa...

Ensimmäinen ja suurin asia varmaankin on mun Dream Teamin hajoaminen. Yksi kaasoista sai lähteä. Aina kun sovittiin jotakin, oli innostus kova, mutta päivän koittaessa, ei kiinnostus riittänytkään. Ja yleisesti välit olivat aika riitaisat. Minussa oli iso kasa vikoja, vain minussa kuulemma. Juttua tähän riittäisi vaikka millä mitalla, mutta jääköön ne nyt minun tiedokseni. Tämä on aika ikävä homma, kyseessä oli hyvä ja rakas ystävä, johon en nyt sitten ole enää missään väleissä. Minun vikani kuulemma, minun ystävyyteni ei kuulemma ollut tarpeeksi vahva kantaakseen erimielisyyksien yli, mutta jostain kumman syystä minä olen se, ketä tässä on yrittänyt tämän jälkeen pitää ystävyyttä yllä ja tehdä selväksi, etten halua hänen katoavan elämästäni vaikka kaaso ei enää olekaan(tosin vaikeaahan se onkaan kadota kun seurustelee mieheni veljen kanssa). Emme ole siis puhuneet moneen viikkoon, eikä hänellä ole mitään intressejä olla ystäväni enää. Olkoon siis niin, kaikista sukujuhlista tuleekin sitten aivan loistavia :(

Noh, kaksi ihanaa kaasoa silti jäi ja ilman heitä sekoaisin lopullisesti. Toinen pitää pakettia kasassa ja toinen on tukena kun vituttaa kaikki. Ootte tytöt parhaita <3

Kutsuja ruvetaan väsäämään ensi viikolla, kun mä olen lomalla. Koitan tänne saada aikaiseksi teille kuvan  valmiista kutsusta, jahka valmistuu :)

Kimppuni olen päättänyt, pitkään keikuin kahden vaiheilla ja tarjouksiakin olen pyydellyt useammasta paikasta. joten järkyttävää huomata, miten hinnat voi heitellä yli sadallakin eurolla, mulla kun ei ole aikomusta heittää montaa sataa kimppuun joka lentää olan yli :) Kuinka paljon rahaa laitatte/ olette laittaneet kimppunne?

                                                  kuva täältä

Kimpustani tulee siis tuollainen, mutta liilalla neilikalla ja valkoisella orkidealla. Todennäköisesti. :)

Saan teille varmasti myös uuden sneak peakin ihanasta häämekostani ensi viikolla. Mä niin rakastan sitä <3
 

Mutkia matkassa ja mutkien kautta voittoon..

Eihän asiat tietenkään mennyt niinkuin suunnittelin, olisihan se jo ollut liikaa vaadittu.

Tämän viikon tiistai oli kaiken kaikkiaan painajaismainen, täynnä vastoin käymisiä.
Olen sinnitellyt ässä jo toista viikkoa flunssan kanssa, nyt se onkin sitten sitten siirtynyt keuhkoputkiin ja poskionteloihin joten antibiootilla ollaan.

Tiistaina siis oli tuon meidän Demin eläinlääkärikäynti. Piti poistaa kaikki kulmurit, kun eivät iroonneet vaikka pysyvät hampaat olivat jo tuloillaan ulkona. Tuomio ei sitten ollutkaan kovin miellyttävä, ainakaan ensikertalaisen koiranomistajan kannalta ja koiran joka on sijoitussopimuksella ja tarkoitus käydä näyttelyissä.
Alakulmurit kasvavat väärin, jos jatkavat kasvuaan nykyisessä paikassaan, tulevat ne painumaan läpi kitalaesta aina kalloon asti. Saimme ratkaisuksi aloittaa koti oikomishoidon. 15minuuttia päivässä tulee hampaita painaa oikeaan suuntaan niin kauna kunnes hampaat on suorassa tai jos ei tämä onnistu, on edessä hampaiden poisto ja näyttelyiden ja astutuspuuhien unohtaminen. Voitte kuvitella kuinka mielenkiintoista on koittaa pidellä pentua väkisin sylissä ja väkisin vääntää hampaita oikeaan suuntaan kun toinen rimpuilee kaikilla voimilla vastaan. Mieheltähän en juuri apua saa, tämä on minun koirani, sen hän on tehnyt hyvin selväksi. Vieläkun löytäisi sen hyvän otteen, ettei painaisi koiran leukaa liikaa, aiheuttaen näin ylimääräistä kipua toiselle :/ Jos jollakulla lukijalla on tähän jotain apuja, niin vinkatkaa. Apua todellakin tarvitaan.

Noh sitten tiistai-iltana soi puhelin. Pomoni soitti kertoakseen todella huonoista uutisista. Ketju on päättänyt asettaa kesälomakiellon heinä-, elo-, ja syyskuulle. Alkaen viikosta 28, juuri siitä viikosta, jolloin meillä olisi ollut lähtö Turkkiin. Siinä sitten väännettiin itkua molemmat puhelimessa. Asiasta ei kuulemma jousteta ja lomakielto pitää myös minun kohdallani.
Olen keskiviikosta asti etsinyt, penkonut ja myllännyt koko tjäreborgin matkojen suhteen jotka olisivat mahdollisia meille, eikä vaihtoehtoja juuri ollut. Ainoa mahdollinen mikäli emme halunneet menettää jo maksettua varausmaksua oli viikkoa aikaisempi lähtö, takaisin olisimme tulleet samana päivänä kuin aiemman reissun lähtö. Sekin siis viikolla 28.
Eipä juuri ollut vaihtoehtoja kuin kävellä työpaikalle saikusta huolimatta ja pyytää johtajaa kuuntelemaan sanottavani. Hän ei voinut asiaa luvata vaikka olisi minulle sen suonut ilomielin mutta lupasi kysyä asiaa omalta esimieheltään.Olin vuodattanut kyyneleitä tämän asian tiimoilta koko viikon ja jonkinsortin luovutusta jo oli ilmassa. Tunne siitä, että työpaikkani estää minulta yhden elämäni tärkeimistä hetkistä. Mielessä kävi kaikki tunneskaalat irtisanoutumisesta oman raajansa rikkomiseen tietoisesti häissä, että pääsisimme matkaan. meillä kun siis ei ole vaihtoehtoja matkustaa myöhemmin lomasulun jälkeen, esikoisen koulun takia.Oli ehkä elämäni pisimmät kolme minuuttia itku kurkussa siinä istuessa. Sitten aukesi ovi ja johtaja ilmestyi ovelle naama peruslukemilla, lannistuin ja kyyneleitä nieleskellen valmistuin kuulemaan sen pahimman uutisen. "Homma ok. Lähde matkalle. Saat lomailla vielä viikon 28." ANTEEKSI MITÄ?????
Pomoni nieleskeli kyyneleitä onnesta minun puolestani, minä nieleskelin kyyneleitä ja johtajan silmät vetistyivät. Pääsisimme siis sitten matkaan, muuttamalla viikolla aiemmaksi reissumme ja jäisi vielä muutama päivä lasten kanssa loman viettoon.

Tähän kirjoitukseen ei saa välitettyä sitä tunneskaalaa mitä koin tämän viikon aikana ja itkua nieleskellen tätä kirjoitan edelleen ahdistuneena tuosta tunteesta. Kaikki ei aina olekaan niin selvää kuin voisi kuvitella....

Jos koittaisi ensi postauksessa pitäytyä iloisemmissa asioissa....

Tämä päivä ei ole hyvä päivä...

Mieli maassa, siivet rikki. Lyöty olo...

Tuossa muutama kuvaus tämän hetkisestä mielentilasta. Musta on ilmeisesti tulossa Bridezilla ja miten asiaan päädyin, tulee tässä:

Olin eilisestä illasta asti fiilistellyt tämän päiväistä tapaamistamme tulevassa juhlapaikassa. En siis ole koskaan nähnyt livenä tilaa sisältä päin, ulkoa kyllä, mutta olen kuullut sen olevan kaunis ja nähnyt kuvia tuttuni häistä jotka siellä vietettiin. Siksi sen uskalsinkin varata ennenkuin pääsen sitä itse katsomaan.

Tosiaan fiilis oli jo aamulla katossa, vaikka poika päätti herättää ennen kuutta aamulla.Silti se hymy sieltä tulisi, kun tajusin että tämä on se päivä kun kaikesta tulee todellista ja koristeluasioita voi ruveta suunnittelemaan ja saa tuulta purjeisiin muutenkin häiden suhteen. Mieheni oli varsin tietoinen tästä ja aamulla lähti Hkii:n työmaalleen työkaverinsa kyydissä. Koko päivä meni fiilistellessä, lukien mielettömiä määriä hääblogeja ja fiilistellen hyvää musiikkia, lataillen kameraa valmiiksi, miettien kysymyksiä juhlapaikasta
Homma lähti menemään reisille hieman ennen neljää kun selvisi ettei mieheni pääse lähtemään töistä ennen viittä. Olin koko päivän jutellut tilan henkilön kanssa ja hän vielä aamulla varmisti että varmasti olemme tulossa. Tottakai olemme, niin minä luulin ennen tuota kello neljää... Koitin hädissäni soittaa ainoalle kaasolle jolla on auto, että lähtisikö hän kanssani katsomaan paikkaa. Noh, hänellä oli hyvä syy miksei se käynyt, joten en ollut hänelle kiukkuinen, pettynyt toki. Niin, en siis omista itse korttia, enkä autoakaan joten tässä asiassa olin täysin riippuvainen muista. Matkaa meiltä hääpaikalle kuitenkin kertyy useita kilometrejä, joita en mieluusti ajaisi edes pyörällä :)
Koitin sitten hädissäni siskoani mukaan, jolla myös oli omat illan suunnitelmat. Tämä kaikki oli vain liikaa...
Kun hanat aukesi, en saanut enää niitä kiinni ja seuraavaksi tuli itsekkäät Bridezilla- maiset ajatukset:

- Eikö minun onneni merkitse kenellekkään mitään?
- Eikö miestä kiinnosta ollenkaan häämme?Jos kiinnostaisi niin olisi vaikka juossut 60km kotiin... (joo, mä tiiän!!)
- Minun Meidän häämme pitäisi olla kaikille prioriteetti ykkösenä
- Jos en pääse nyt, en mene ollenkaan.
- Unohdetaan koko häät, jos mieheni on niin vastuuton, ettei ajattele tulevaa vaimoaan....

Tätä aivopieruilua kesti hetken...Lopulta ahdistus kävi niin suureksi että oli pakko ottaa betasalpaajaa sydämentykytyksiin...

Naurettavaa, näin jälkikäteen ajateltuna (ja betasalpaajan rauhoittavan vaikutuksen alaisena)

Niin... En tiedä haluanko edes nähdä itseäni peilistä, mitä pidemmälle näitä valmisteluja edetään jos yksi pieni vastoinkäyminen saa koko pakan kaatumaan jo niskaan.
Ehkä tämä oli elävä todiste siitä, etten ole parhaimmilla paineen alaisena... Pitäisköhän suosiolla luovuttaa häidenjärjestely ammattilaiselle? :)

T: Bridezilla

P.S: Tälle saa ja pitää nauraa, sillä nyt se naurattaa jo itseäkin. Ehkä tämäkin on normaalia, mutta toisaalta, mitä on normaali? :)

SE häämekko...

Vihdoin se saapui.

Avasin kotioven eilen töistä tullessani ja postiluukusta oli tipahtanut postin lappu. Tavarat käsistä huitsin nevadaan ja juosten postille, takaisin kotiin, kamat kasaan ja vanhempien luokse sovittamaan, sillä en halua mieheni näkevän pukuani, ennenkuin kirkossa.

Olin kuin pieni lapsi jouluaattona kun avasin pakkausta ja mielessä pyöri tuhat asiaa: "Tuleeko mulle itku kun näen itseni peilistä?" "Tuleeko äidille itku kun näkee mut?" "Onko tämä se mekko jonka kanssa haluan viettää elämäni tärkeimmän päivän?" "Mitä jos sisältä paljastuukin jotain ihan muuta kuin oletin?" - onhan sokkona netistä ostaessa valitettavasti riskinsä. Huijareita on moneen lähtöön, kuten olen saanut muita blogeja ja naimisiin.infoa lukiessa huomata.

Paketista paljastui kaunis mekko, juuri sellainen kuin oletinkin sen olevan. Painava kuin synti. Tämä ei kuitenkaan muodostunut miksikään elämää suuremmaksi kokemukseksi. Ei tullut itku, kellekkään. Tosin asiaan vaikuttaa varmasti moni asia,joista tässä esimerkiksi muutama:

Väsymys: Hirveän työstressin keskellä heti töistä suoraan säntäily ei ole kenellekkään hyväksi. Olin niin väsynyt, etten jaksanut edes keittää kahvia, jolla olisin piristynyt.
Kuumuus: Huone, jossa tämä mekko laitettiin päälleni, oli kuin sauna. Pelkästään omien vaatteiden riisuminen päältä pois, sai selän märäksi. Mutta ainut vaihtoehto,sillä en halua isänikään näkevän mekkoani ennenkuin kirkon ulkopuolella.
Äiti: Oli ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, vannehameet ja nyörit selässä täyttä hepreaa. (Mulla on kyllä kaksi siskoa, joista molemmat naimisissa,mutta mekot on niille auttanut joku muu kuin meidän äiti) Siinä puoli tuntia hikoillessa kaunis mekko päällä, odottaen että äitini vihdoin saisi puvun tarpeeksi kireälle, olin jo luovuttanut. Ei tullut WOW!-fiilistä kun katsoin itseäni peilistä. Mekko roikkui ja vannehameen säädöt oli päin mäntyjä...

Ainoa piristysruiske tässä koko hommassa, oli rakas poikani, joka seurasi hyvin tarkkaavaisesti meidän puuhia. Ei kääntänyt minusta hetkeksikään katsettaan. Kun mekko oli vihdoin ja viimein jotenkuten päällä, päätti tämä kysyä minulta pohtien kulmat kurtussa "Äiti, oletko menossa tanssimaan?". Hymy tuli väkisin huulille, ja vastasin että ei en ole. Siihen poika totesi, että "Aijaa,vai niin. No, äiti näyttää ihan prinsessalta."
Tuntui hyvältä ja loppuillan poika roikkuikin hihassa kiinni jatkuvasti. Kai se oli jännitävää nähdä äiti niin omituisissa vaatteissa. :)

Täytyy järjestää kaasojeni kanssa uusi pukeutuminen pukuun ja mieluusti ostamieni kenkien kera.
Kyllä se mekko on SE mekko, aivan varmasti, kunhan saan mekon päälle niinkuin kuuluu. pelkohan tässä vain herää siitä, että kun olen mekon näin ajoissa ehtinyt hommata,niin mieli muuttuu vielä matkan varrella.

Mieleni halajaisi hirmuisesti ladata mekosta kuvia tähän, mutta koska on olemassa riski, että mieheni eksyy tätä lukemaan, niin en viitsi...

Olen huomannut itseni jotenkin apeaksi lähiaikoina. Ja seuraavassa hetkessä hössöttäjäksi. Tuntuu, että koko ajatus häistä ahdistaa ja olisi helpompi vain jättää tekemättä... Ja sitten taas se maanisempi vaihe, että haluan valita monogrammeja kutsukorttiin vaikka koko yön ja varata juhlapaikan ja kirkon ja ja ja ja ja ja... Onko teillä muilla ollut matkan varrella vastaavia tuntemuksia?

Ensi postauksessa paneudutaan teemaan ja jo haalittuihin koristeluihin ja ideoihin tulevasta.

Musta kuoriutuu vielä kunnon narttu, Trust me!

Noh, löysinpäs sitten halvalla itselleni puvun,mutta pienellä riskillä päätin tilata sen huuto.netistä. Käytettynä. Ilman sovitusta. Muutamat ihmiset saattaa pitää mua lievästi mielisairaana,mutta puvulle olisi tullut rutkasti hintaa jos sitä ois lähtenyt kokeilemaan nykyiseen kotiinsa. Saahan sen sitten myytyä jos se ei olekaan hyvä...Toivottavasti. Tai sitten vituttaa rankasti ja tulee takkiin budjetissa... Mä taidan itseasiassa pitää itse itseänikin lievästi mielisairaana...

...Ja nyt sitä vitun pukua ei kuulu... Tosin vasta perjantaina taisi mun maksuni näkyä myyjän tilillä,mutta mitä sitte... MÄ...TAHDON...MUN...PUVUN....NYTTTTTT!!! Mun mielestä on ihan suunnaton vääryys että se puku ei odottanutkaan mua postissa tänään kun kotiin töistä pääsin. Ja tässähän vois luulla että musta ois kuoriutumassa pieni bridezilla...Mutta älköös huoliko,ilmoitan kyllä kun niin tapahtuu, oon vaan niin kamalan malttamaton ja kaikki pitäis tapahtuu tässä,nyt ja heti, kiitos mulle nyt kaikki!
No joo, se puku ei ollut ihan sitä mitä mä etsin alunperin(tosin ei ollut kirkkohäätkään tai ylipäätään naimisiin meneminen) mutta koska lompakko ei kestä mun mieltymystä alkuperäiseen mekkoon,oli tämä hyvä kakkonen ja halpa sellainen. Mekko kun ei kuulu mun budjettiin...

Ja tää saamarin budjetti... Ehkä mä kuvittelin eläväni jossain pilvilinnoissa kun mä oletin mun mitättömän budjetin olevan ihan ok. Eihän sillä tunnu pääsevän kuin alkuun ja siihen se sitte jääkin.Kiva, kiitos, Hei!
Jos hommat menis niinku mä haluisin niin näistä tulis sellaset perinteiset häät,mukaan lukien sen osan että morsion isi maksaa kaiken :D
Mä luulen, että jos kehtaan edes vastaavaa ehdottaa, tehään musta hyvin nopeasti perinnötön ja isätön.
Mutta ei, ihan oikeasti. Onko se oikeasti ihan nykypäivää, että otetaan lainaa että saadaan bling bling häät ja sitte maksetaan häiden jälkeen velkaa yhestä pirun päivästä, jonka vois nyyttärimeiningilläkin vetää kunnialla läpi?? (Ei, en ole tosissani. Koitan vaan vakuutella itselleni, että muutkin koittaa kitkuttaa itselleen unelmien häät...)
Toki kaikessa tässä koitetaan säästää ja tuo mun puku oli jo hyvä alku, 240e ei todellakaan ole paljon. Lisäksi ois tarkotus vääntää mahdollisimman paljon ruoista itse.Kakun saa luvan tehdä (halusta en ole kysellyt, mä päätin jo eikä valittaa saa!) mun toinen kälyni joka on loistava leipuri. Kortit tehdään itse ja suurimman osan koristeluista ostan käytettynä.Niin ja säästin kengissäkin... Tilasin alesta 25e Killahin ihunat ihanat valkoiset kengät, oikea hinta oli 79e, joten siinäkin jo taas tuntuva säästö.....Mutta silti...Kuinka mahdollista on selvitä alle kolmen tonnin kun kaikki nykyään maksaa aivan helvetisti....

Ahdistaa....Ehkä lievästi...Silleen vähän... Mä meen peiton alle hyperventiloimaan...