En tiedä, sanonko sittenkään kyllä puvulleni...

Minua vaivaa, etten saanut hankkimastani puvusta sitä wow-fiilistä.
Olen katsellut kuvia puvusta päälläni ja tajunnut etten ole siihen siihen ehkä niin tyytyväinen kuin oletin, osaltaan tämä johtuu vartaloni hassuista mittasuhteista, yläruumini todella on "lyhyempi" kuin jalkani ja nykyisessä puvussa on korsettiosa mielestäni liian pitkä vartalooni. Ja toki tietysti se, että tämä puku ei ollut sitä mitä olin ikinä ajatellutkaan (tästä muuten tuli mieleen että seuraavaksi voisin kirjoittaa siitä mikä kaikki on muuttunut mielessäni kuukauden sisään!)
En siis ikinä kuvitellut pukeutuvani muhkeaan pukuu, vaan pelkistettyyn, a-linjaiseen, mieluiten pitsiseen jossa olisi soma rusetti rintojen alla koristamassa, lyhyellä laahuksella.
Nykyinen pukuni on kaikkea muuta. Kaunis se on, todella kaunis, siitä ei pääse mihinkään, mutten pääse yli siitä tunteesta ettei se ole se oikea.

Niinpä päätin että varaisin ajan ensiviikoksi Niinattareen ja menisin rohkeasti kysymään millainen puku minulle oikeasti ammattilaisen mielestä sopisi ja mahdollisesti jopa näyttäisin kuvaa puvustani ja kysyisin onko pelkoni aiheellinen. (Saako näin edes tehdä? Onko se töykeää?)

Rahaahan uuteen pukuun ei olisi, ei oikeasti todellakaan, mutta en halua tyytyä pukuun ja katsella monen vuoden päästä kuvia ja todeta, miksen tehnyt tunteelle mitään...  Mutta toisaalta, jos löydän sieltä jonkun kauniin puvun, voin koittaa metsästää sitä käytettynä, kun aikaahan tässä vielä kuitenkin on :)

Hui! Onko teistä monelle käynyt näin?

Tämä päivä ei ole hyvä päivä...

Mieli maassa, siivet rikki. Lyöty olo...

Tuossa muutama kuvaus tämän hetkisestä mielentilasta. Musta on ilmeisesti tulossa Bridezilla ja miten asiaan päädyin, tulee tässä:

Olin eilisestä illasta asti fiilistellyt tämän päiväistä tapaamistamme tulevassa juhlapaikassa. En siis ole koskaan nähnyt livenä tilaa sisältä päin, ulkoa kyllä, mutta olen kuullut sen olevan kaunis ja nähnyt kuvia tuttuni häistä jotka siellä vietettiin. Siksi sen uskalsinkin varata ennenkuin pääsen sitä itse katsomaan.

Tosiaan fiilis oli jo aamulla katossa, vaikka poika päätti herättää ennen kuutta aamulla.Silti se hymy sieltä tulisi, kun tajusin että tämä on se päivä kun kaikesta tulee todellista ja koristeluasioita voi ruveta suunnittelemaan ja saa tuulta purjeisiin muutenkin häiden suhteen. Mieheni oli varsin tietoinen tästä ja aamulla lähti Hkii:n työmaalleen työkaverinsa kyydissä. Koko päivä meni fiilistellessä, lukien mielettömiä määriä hääblogeja ja fiilistellen hyvää musiikkia, lataillen kameraa valmiiksi, miettien kysymyksiä juhlapaikasta
Homma lähti menemään reisille hieman ennen neljää kun selvisi ettei mieheni pääse lähtemään töistä ennen viittä. Olin koko päivän jutellut tilan henkilön kanssa ja hän vielä aamulla varmisti että varmasti olemme tulossa. Tottakai olemme, niin minä luulin ennen tuota kello neljää... Koitin hädissäni soittaa ainoalle kaasolle jolla on auto, että lähtisikö hän kanssani katsomaan paikkaa. Noh, hänellä oli hyvä syy miksei se käynyt, joten en ollut hänelle kiukkuinen, pettynyt toki. Niin, en siis omista itse korttia, enkä autoakaan joten tässä asiassa olin täysin riippuvainen muista. Matkaa meiltä hääpaikalle kuitenkin kertyy useita kilometrejä, joita en mieluusti ajaisi edes pyörällä :)
Koitin sitten hädissäni siskoani mukaan, jolla myös oli omat illan suunnitelmat. Tämä kaikki oli vain liikaa...
Kun hanat aukesi, en saanut enää niitä kiinni ja seuraavaksi tuli itsekkäät Bridezilla- maiset ajatukset:

- Eikö minun onneni merkitse kenellekkään mitään?
- Eikö miestä kiinnosta ollenkaan häämme?Jos kiinnostaisi niin olisi vaikka juossut 60km kotiin... (joo, mä tiiän!!)
- Minun Meidän häämme pitäisi olla kaikille prioriteetti ykkösenä
- Jos en pääse nyt, en mene ollenkaan.
- Unohdetaan koko häät, jos mieheni on niin vastuuton, ettei ajattele tulevaa vaimoaan....

Tätä aivopieruilua kesti hetken...Lopulta ahdistus kävi niin suureksi että oli pakko ottaa betasalpaajaa sydämentykytyksiin...

Naurettavaa, näin jälkikäteen ajateltuna (ja betasalpaajan rauhoittavan vaikutuksen alaisena)

Niin... En tiedä haluanko edes nähdä itseäni peilistä, mitä pidemmälle näitä valmisteluja edetään jos yksi pieni vastoinkäyminen saa koko pakan kaatumaan jo niskaan.
Ehkä tämä oli elävä todiste siitä, etten ole parhaimmilla paineen alaisena... Pitäisköhän suosiolla luovuttaa häidenjärjestely ammattilaiselle? :)

T: Bridezilla

P.S: Tälle saa ja pitää nauraa, sillä nyt se naurattaa jo itseäkin. Ehkä tämäkin on normaalia, mutta toisaalta, mitä on normaali? :)

Meillä on juhlapaikka!!!

Jihuuuuu!! Lyötiin tänään vihdoin lukkoon tarjous pitopalvelusta ja juhlapaikasta. Hinta putosi alkuperäisestä arviosta n. 250e muutoksien jälkeen.

Huomenna pitäisi mennä käymään paikan päällä ottamassa kuvia jne.

Huomenna siis lisää kuvien ja tarkempien tietojen kanssa :) Hyvää yötä, blogikansa!
Toivoo Onnellinen Morsian

Kuka koruja tarvitsee kun on mustetta iholla....

Niin... Ehkä kaikki käy jo ilmi tuosta otsikosta.

Tässä on tullut ihailtua kaiken maailman blingblingejä jo jonkin aikaa, mutta tarkemmin ajateltuna en taida tarvita niitä. Koruja löytyy jo ihostani.

Toki mustetta löytyy muualtakin, alaselästä ja jalasta ja navan ympäriltä, mutta ne eivät näy mekon alta, eivätkä liity tähän postaukseen.
Häämekkoni on olkaimeton ja takaanta jää juuri tatuointi näkymään kokonaisuudessaan. Mielessä kävi ajatus tuon tatuoinnin koristaminen jollain ihotimanteilla, ehkäpä? Katsotaan... Tämä idea vaatii mahdollisesti skumppaa ja tyttöjen pään lyömisen yhteen :)
Joten ei, en tarvitse koruja ja jos niitä kaulaani laittaisin, saisi se todennäköisesti aikaan sekamelskaefektin... ja koska tatuonti sijaitsee edessä tuolla olalla, olen haaveillut että josko kaumpaukseni olisi toispuoleinen toiseen sivuun, tasapainoittaakseen tatuointia...

Nyt sitten herää kysymyksiä, että entäs kirkko? Periaatteessa, en koe tarvetta peitellä tatuointejani millään tavalla, mutta häiden suhteen taidan tehdä poikkeuksen, ihan vain kunnioituksesta. Ehkäpä siis on hommattava jokin bolero, tai hartiahuivi...

Korvakorut pitäisi päättää ja niitä olen koittanut etsiskellä, tuloksetta. Tiedän mitä haen, mutten osaa pukea sitä sanoiksi. :) Laukkua myös katsellut, mutta liikaa vaihtoehtoja, joista koittaa päättää. Noh, onneksi tässä vielä on aikaa...

Ajatukset on olleet taas hieman sekavat, käytiin eilen yhden kaason kanssa maakuntamatkailemassa ja tutkailemassa mahdollisia juhlapaikkoja ja sehän ei välttämättä niin hyvä idea ollut, ottaen huomioon että ennen oli valittavana kolme vaihtoehtoa. Nyt sitten eilisen jälkeen, tuli vaihtoehtoja kaksi lisää...

Jotenkin musta tuntuu, että mä ahdistun vain päivä päivältä enemmän kun en saa asioita etenemään... :(

Ahdistusta juhlapaikan valinnasta ja kirkon saamisesta...

Niin... Kirkkoahan ei voi varata täällä ennen 1.9 ja tuntuu jotenkin hölmöltä koittaa hoitaa jo juhlapaikkaa kun kirkkoakaan ei vielä varmasti olla saatu. Muutenhan tässä ei olisi ongelmaa, kirkkoja tällä alueella on kuitenkin,mutta tässä kohtaa päätti mieheni asettaa ehdon(ensimmäistä kertaa koko suunnittelun aikana.) Hän haluaa vain ja ainoastaan yhden tietyn kirkon, sillä sieltä ollaan molemmat päästy ripille ja kastettu jne... Ei siinä mitään, kaunis kirkko se on ja kyllä se mulle käy, mutta täytyy mun siis olla tuolloin ensimmäinen päivä kärppänä puhelimessa ettei vaan kukaan vie meidän päivää, ennen meitä :)

                                          Lohjan Pyhän Laurin Kirkko(kuva portilta päin)

Ei ehkä kaunein kuva,mutta selkein. Kesäisiä kuvia ei löytynyt ollenkaan, harmi. mutta kaunis kirkko siis kyseessä ulkoapäinkin kesällä,muuten aika harmahtava :)

                                           Kirkon sisällä...

Kirkko on todella kaunis sisältä, siellä tullut eräätkin kerrat tuijoteltua katon maalauksia. Aika iso tosin ja se ahdistaa, kuinkakohan monta kertaa mä ehdin kompastua tuossa käytävällä alttarille kävellessä :)

Sitten niihin juhlapaikkoihin... Vaihtoehtoja on kolme kappaletta ja kuten aiemmin todettu, piti meidän ottaa vain lämpimät ruoat pitopalvelun kautta,sillä se tulisi halvemmaksi. Noh, suunnitelmiin tuli muutoksia,kun kyselin erästä tilaa, enkä tajunnut että heidän kauttaan pitäisi sitten ottaa pitopalvelukin...
Paikka numero yksi:
Lylyisten Kartano. Kuvia ei löydy,joudun varmaan itse käydä napsimassa. Tai löytyy,mutta ei siitä tallirakennuksesta,missä ajatus olisi pitää. Itse kartanosta löytyy kyllä muutama kuva.Mutta siis tänne laitoin kyselyä ja he tekivät tarjouksen, joka oli kyllä huomattavasti halvempi kuin mitä pelkäsin. Ruokineen,tarjoilijoineen kaikkineen mitä mieleen tulee 2790e 60 ihmiseltä. Alkoholitarjoilua ei tietysti tähän kuulu. Toki muutaman muutoksen ajattelin heittää takaisin ja kysyä onko kakku pakko ottaa heiltä. katsotaan tippuuko summa. Tämä vaihtoehto houkuttelisi,niin ei tarvitsisi vaivata ketään häiden lähestyessä. Kaikki olisi valmiina...Mutta sitten onkin se ongelma... Kolmentonnin budjettiin tuo ei mahdu ilman lainaa ja minut tuntien, jos halvemmallakin on mahdollista päästä,niin mä keksin viimeiseen asti syitä miksi tämä tarjous ei olisi hyvä ja millä perustein sen voisi hylätä. Mutta siis alustavasti nyt meille varata kuukauden ajan jossa ajassa pitää varaus varmistaa.


Paikka numero kaksi:

                                           Lohjansaaren seurantalo

Tämä on hyvä kuva ulkoapäin. Mä rakastan tuota isoa terassia tuossa sivulla, olen täällä yhdet juhlat julinut. Miinusta pitkästä välimatkasta ja en sitten tiedä onko liian iso, mutta muuten kyllä vastaisi mun unelmaa ja on ehdoton lemppari. Sisältä vaikea löytää kuvia. Tätä vuokrataan kesäisin vain koko viikonlopuiksi ja ongelmaksi muodostuu se että aika on pe 18.00- su 12.00. hääthän oisi siis tarkoitus juhlia perjantaina. toki tuostakin voi kysyä, oisiko mahdollista saada to-la vuokralle. Vuokra 450e sisältäen astiat ja muut. Tämä plus harkitsemani alkuperäinen suunnitelma jäävät hurjasti alle tuon lylyisten summan. En oo vielä luovuttanut än suhteen, vaikka muut pitää mua vissiin vähän fanaattisena tän suhteen :)

Paikka numero kolme:

                                           Åsvalla

Viimeinen vaihtoehto, ei niin mieluinen,mutta taitaa olla vaihtoehto johon kuitenkin loppupeleissä päädytään(tunnen itseni sen verran hyvin). Saman hintainen kuin ylempi, mutta pöytäliinat kuuluu tähän erikseen ja ne on eriparia,rikkinäisiä jne... Tämä olisi muutaman minuutin kävelymatkan päässä kirkolta joten pisteet siitä. Tämäkin jää alle tuon lylyisten hinnan puoliksi itsetehtyineen ruokineen päivineen. Olen täällä juhlinut jokaiset häät joissa olen ollut mukana, ja tämä kuva taitaa tarkemmin ottaen olla otettu, ennen kunnostusta. Ihan kaunis tämä kyllä on ja pihalla saa kauniita kuvia kesällä.

Miks tää on näin kamalan vaikeeta?? Miten ihmeessä te muut ootte saanu päätettyä missä paikassa juhlitte...
Mä koen tästä aiheesta jo lievää ahdistusta ja tiedän etten pysty hellittämään ennenkuin paikka on lyöty lukkoon, sitten on taas saatu yksi asia hoidettua... Sillä tuo kymmenen kuukautta menee yhdessä hujauksessa... Ehkäpä te piakkoin kuulette,mihin paikkaan päädyttiin, kunhan saisin mieheni nyt ensin innostumaan tästä paikan päättämisestä eikä sitä tarvitsisi yksin stressata :)

Hääsälää ja Teemaa...

Noniin, nyt on vihdoin aika taas palata koneen ääreen, jos nyt sitten hieman vilauttaisin pääni ja (kaappini) sisältöä.

Häiden teema tulee siis olemaan Lila-valkoinen...Varmaankin tummaa lilaa ja laventelia tasapuolisesti.
Haaveilin alun perin persikan sävystä, mutta oli niin vaikea löytää tavaraa sen värisenä, että se oli pakko unohtaa....

                                            Sizoweb- kuitusilkkiä kaitaliinoiksi pöytiin...

Tää oli mulle pakkomielle, rakastuin ensisilmäyksellä. "Liian" Kallista, haalittu käytettynä kaikkialta... :)

                                           Koristeita pöytiin...

Toisin kuin kuva väittää, on noi terälehdet tumman liiloja, en tiedä miksi näyttää tuolta... :) Näitä pitäis vielä vähän haalia lisää ni riittää kaikkiin pöytiin :) (Ebaystä tulossa kolme pussin lisää terälehtiä!)

                                          Hiustimangeja....

Voi kuulua totaalisiin turhakkeisiin. En ole vielä päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen,millaisen kampauksen haluan :) Mutta oli niin halpoja, että ei paljoa haitannut ja voihan nää myydä taas eteenpäin :)

                                                    Saippuakuplia sydämillä...

Näihin vaan vaihdetaan lilat nauhat. Liian kalliita Suomesta tilattavaksi, Ebay auttaa tässäkin asiassa (ja naamakirjan hääkirppikset!) Nämä päätin ensimmäisten joukossa, mä niin halusin nämä :)

                                                            Mun sukkanauha <3

Höh, miksi se on noinpäin... Noh, tämä oli erilainen, mun näköinen. Oli jotenkin selvää etten laita mitään perushörhelöä jalkaani. Erikoiselle naiselle jotakin erikosta :)

Siinä tällä kertaa kaikki... Lisää on matkalla saapuvaksi, niihin palaan sitten myöhemmin.

Stressiä puskee... Mulle tehtiin tarjous juhlapaikasta ja pitopalvelusta ja nyt en sitte tiedä mitä tekisin...
Mutta siitä lisää huomenna :)

Mä lähden nyt sovittelemaan mun sukkanauhaa :)

Nyt oksettaa...

Heräsin aamulla hyperventiloiden kun sain vihdoin ja viimein listattua meidän budjetin...

Vaikka olen onnistunut tekemään jo nyt hyviä löytöjä halvalla, niin karkea budjetti toi mukanaan ikävän yllätyksen. 3000e euroa ei vaan riitä ja hölmöhän olin kun niin edes alunperin kuvittelin. Uusi budjetti näyttää ennemminkin 4000e ja siitäkin varmasti mennään vielä yli.
Mä en vain tiedä että mistähän ihmeestä ne rahat revitään, perheellisellä ihmisellä kun vaan niitä yllättäviä menoeriä tulee joka kuukausi kun Äidin pikkumussukat rikkovat vaatteensa pihaleikeissä.

Meillä ei kunnioiteta perinteitä, että vanhemmat maksaisi. En edes aio kysyä. Olenhan aikuinen, perheellinen ja asunut jo yli kymmenen vuotta poissa kotoa. Lisäksi asiaan vaikuttaa se, ettei vanhempani ole auttaneet kahta muutakaan siskoani rahallisesti häissä ollenkaan. Olen itse sitä mieltä, että jos koen olevani valmis avioliitton, täytyy minun olla myös valmis maksamaan ne itse. Hyvä niille, keiden vanhemmat maksaa!
Vierailu pankin sedän luona taitaa siis olla aiheellinen vielä,vaikka sitä en haluaisi tehdä.

Tällaiset hyperventilaatiokohtaukset vain lisää tunnetta, että karkaamme häihin maistraatissa ja ilmoitamme vain kaikille olevamme naimisissa... Huoh... Ehkä tää tästä vielä helpottaa... Ehkä... Toivottavasti.

Ei tullut taaskaan puhetta teemasta tai ostoksista... Joskohan mä seuraavaksi saisin aikaseksi postattua jotain niistä...(Kunhan ensin selviin tästä alkujärkytyksestä budjetin suhteen....)

Pikaista päivitystä!

Tänään katsastettiin yhden kaason ja toisen mun tulevista kälyistä, kanssa uudestaan mun häämekko ja.....

MÄ RAKASTAN SITÄ!!!

Nyt oli auttamassa kaksi ihmistä,jotka tiesi mitä teki ja luoja, että olin onnellinen. Tuli sellainen olo, että perkules, mähän oon menossa naimisiin :)
 Heti alkoi taas ideat häiden suhteen virrata ja nyt mä olenkin seilannut internetin ihmeellisessä maailmassa, tilaillen ja tutkaillen kaikkea. Hääpaikkoja olen selaillut ja kaksi niistä ylitse muiden, molemmissa vain pitkä välimatka kirkolta, n. 20 min. ajomatka... Joten:

Jos olet järjestänyt hääjuhlan tai aiot järjestää hääjuhlan pitkän välimatkan päässä kirkolta, miten hoidatte vieraiden kyydityksen? Onko kohteliasta laittaa vieraat itse tulemaan taksilla tai muulla hoitamallaan kyydillä vai oletteko/aiotteko tulla vastaan ja vuokrata esim. linja-autokyydityksen?

Antakaa vinkkejä, kiitos, jos siellä joku tätä lukee...

Terveisin epätoivoinen ja maaninen Morsian :)

P.S Huomisessa postauksessa sitten niitä hankintoja :)

SE häämekko...

Vihdoin se saapui.

Avasin kotioven eilen töistä tullessani ja postiluukusta oli tipahtanut postin lappu. Tavarat käsistä huitsin nevadaan ja juosten postille, takaisin kotiin, kamat kasaan ja vanhempien luokse sovittamaan, sillä en halua mieheni näkevän pukuani, ennenkuin kirkossa.

Olin kuin pieni lapsi jouluaattona kun avasin pakkausta ja mielessä pyöri tuhat asiaa: "Tuleeko mulle itku kun näen itseni peilistä?" "Tuleeko äidille itku kun näkee mut?" "Onko tämä se mekko jonka kanssa haluan viettää elämäni tärkeimmän päivän?" "Mitä jos sisältä paljastuukin jotain ihan muuta kuin oletin?" - onhan sokkona netistä ostaessa valitettavasti riskinsä. Huijareita on moneen lähtöön, kuten olen saanut muita blogeja ja naimisiin.infoa lukiessa huomata.

Paketista paljastui kaunis mekko, juuri sellainen kuin oletinkin sen olevan. Painava kuin synti. Tämä ei kuitenkaan muodostunut miksikään elämää suuremmaksi kokemukseksi. Ei tullut itku, kellekkään. Tosin asiaan vaikuttaa varmasti moni asia,joista tässä esimerkiksi muutama:

Väsymys: Hirveän työstressin keskellä heti töistä suoraan säntäily ei ole kenellekkään hyväksi. Olin niin väsynyt, etten jaksanut edes keittää kahvia, jolla olisin piristynyt.
Kuumuus: Huone, jossa tämä mekko laitettiin päälleni, oli kuin sauna. Pelkästään omien vaatteiden riisuminen päältä pois, sai selän märäksi. Mutta ainut vaihtoehto,sillä en halua isänikään näkevän mekkoani ennenkuin kirkon ulkopuolella.
Äiti: Oli ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, vannehameet ja nyörit selässä täyttä hepreaa. (Mulla on kyllä kaksi siskoa, joista molemmat naimisissa,mutta mekot on niille auttanut joku muu kuin meidän äiti) Siinä puoli tuntia hikoillessa kaunis mekko päällä, odottaen että äitini vihdoin saisi puvun tarpeeksi kireälle, olin jo luovuttanut. Ei tullut WOW!-fiilistä kun katsoin itseäni peilistä. Mekko roikkui ja vannehameen säädöt oli päin mäntyjä...

Ainoa piristysruiske tässä koko hommassa, oli rakas poikani, joka seurasi hyvin tarkkaavaisesti meidän puuhia. Ei kääntänyt minusta hetkeksikään katsettaan. Kun mekko oli vihdoin ja viimein jotenkuten päällä, päätti tämä kysyä minulta pohtien kulmat kurtussa "Äiti, oletko menossa tanssimaan?". Hymy tuli väkisin huulille, ja vastasin että ei en ole. Siihen poika totesi, että "Aijaa,vai niin. No, äiti näyttää ihan prinsessalta."
Tuntui hyvältä ja loppuillan poika roikkuikin hihassa kiinni jatkuvasti. Kai se oli jännitävää nähdä äiti niin omituisissa vaatteissa. :)

Täytyy järjestää kaasojeni kanssa uusi pukeutuminen pukuun ja mieluusti ostamieni kenkien kera.
Kyllä se mekko on SE mekko, aivan varmasti, kunhan saan mekon päälle niinkuin kuuluu. pelkohan tässä vain herää siitä, että kun olen mekon näin ajoissa ehtinyt hommata,niin mieli muuttuu vielä matkan varrella.

Mieleni halajaisi hirmuisesti ladata mekosta kuvia tähän, mutta koska on olemassa riski, että mieheni eksyy tätä lukemaan, niin en viitsi...

Olen huomannut itseni jotenkin apeaksi lähiaikoina. Ja seuraavassa hetkessä hössöttäjäksi. Tuntuu, että koko ajatus häistä ahdistaa ja olisi helpompi vain jättää tekemättä... Ja sitten taas se maanisempi vaihe, että haluan valita monogrammeja kutsukorttiin vaikka koko yön ja varata juhlapaikan ja kirkon ja ja ja ja ja ja... Onko teillä muilla ollut matkan varrella vastaavia tuntemuksia?

Ensi postauksessa paneudutaan teemaan ja jo haalittuihin koristeluihin ja ideoihin tulevasta.

Musta kuoriutuu vielä kunnon narttu, Trust me!

Noh, löysinpäs sitten halvalla itselleni puvun,mutta pienellä riskillä päätin tilata sen huuto.netistä. Käytettynä. Ilman sovitusta. Muutamat ihmiset saattaa pitää mua lievästi mielisairaana,mutta puvulle olisi tullut rutkasti hintaa jos sitä ois lähtenyt kokeilemaan nykyiseen kotiinsa. Saahan sen sitten myytyä jos se ei olekaan hyvä...Toivottavasti. Tai sitten vituttaa rankasti ja tulee takkiin budjetissa... Mä taidan itseasiassa pitää itse itseänikin lievästi mielisairaana...

...Ja nyt sitä vitun pukua ei kuulu... Tosin vasta perjantaina taisi mun maksuni näkyä myyjän tilillä,mutta mitä sitte... MÄ...TAHDON...MUN...PUVUN....NYTTTTTT!!! Mun mielestä on ihan suunnaton vääryys että se puku ei odottanutkaan mua postissa tänään kun kotiin töistä pääsin. Ja tässähän vois luulla että musta ois kuoriutumassa pieni bridezilla...Mutta älköös huoliko,ilmoitan kyllä kun niin tapahtuu, oon vaan niin kamalan malttamaton ja kaikki pitäis tapahtuu tässä,nyt ja heti, kiitos mulle nyt kaikki!
No joo, se puku ei ollut ihan sitä mitä mä etsin alunperin(tosin ei ollut kirkkohäätkään tai ylipäätään naimisiin meneminen) mutta koska lompakko ei kestä mun mieltymystä alkuperäiseen mekkoon,oli tämä hyvä kakkonen ja halpa sellainen. Mekko kun ei kuulu mun budjettiin...

Ja tää saamarin budjetti... Ehkä mä kuvittelin eläväni jossain pilvilinnoissa kun mä oletin mun mitättömän budjetin olevan ihan ok. Eihän sillä tunnu pääsevän kuin alkuun ja siihen se sitte jääkin.Kiva, kiitos, Hei!
Jos hommat menis niinku mä haluisin niin näistä tulis sellaset perinteiset häät,mukaan lukien sen osan että morsion isi maksaa kaiken :D
Mä luulen, että jos kehtaan edes vastaavaa ehdottaa, tehään musta hyvin nopeasti perinnötön ja isätön.
Mutta ei, ihan oikeasti. Onko se oikeasti ihan nykypäivää, että otetaan lainaa että saadaan bling bling häät ja sitte maksetaan häiden jälkeen velkaa yhestä pirun päivästä, jonka vois nyyttärimeiningilläkin vetää kunnialla läpi?? (Ei, en ole tosissani. Koitan vaan vakuutella itselleni, että muutkin koittaa kitkuttaa itselleen unelmien häät...)
Toki kaikessa tässä koitetaan säästää ja tuo mun puku oli jo hyvä alku, 240e ei todellakaan ole paljon. Lisäksi ois tarkotus vääntää mahdollisimman paljon ruoista itse.Kakun saa luvan tehdä (halusta en ole kysellyt, mä päätin jo eikä valittaa saa!) mun toinen kälyni joka on loistava leipuri. Kortit tehdään itse ja suurimman osan koristeluista ostan käytettynä.Niin ja säästin kengissäkin... Tilasin alesta 25e Killahin ihunat ihanat valkoiset kengät, oikea hinta oli 79e, joten siinäkin jo taas tuntuva säästö.....Mutta silti...Kuinka mahdollista on selvitä alle kolmen tonnin kun kaikki nykyään maksaa aivan helvetisti....

Ahdistaa....Ehkä lievästi...Silleen vähän... Mä meen peiton alle hyperventiloimaan...

Koodinimi: Kaaso

Ensin kaasoja oli yksi, sitten kaksi ja kun rakas ystäväni oli hoitanut omat häänsä pois alta, pyysin vielä kolmannenkin. Olin alusta asti halunnut tämän ystäväni kaasokseni,sillä ollaan koettu yhdessä niin paljon asioita,että haluan hänen olevan mulle järjen ääni, jos koen tarvetta paeta alttarilta :) Alun perin siis meidänkin piti mennä naimisiin tänä kesänä jo,mutta siirrettiin suosiolla seuraavaan kesään ja hyvä näin, sain kaasoni :)

Kaaso yksi:
Naapurini, josta kuin sattumalta kehkeytyi hyvä ystävä. Omintakeinen makeinen, joka ymmärretään hyvin usein väärin. Yhteisiä vuosia takana vasta muutama, mutta tuntuu kuin oltaisiin tunnettu aina. Häneltä saan tukea ja turvaa, jos tuntuu että elämä potkii päähän ja mikä parasta, mun ei tarvitse leipoa itse, sillä kun mun tekee mieli pullaa tai mokkapaloja, tulee ne uunituoreena suoraan naapurista ovelle. (Mä siis vihaan leipomista ja ruoanlaittoa!)Tämä oli itsestään selvä valinta,sillä luotan että tämä ihminen kulkee mun vierellä niin kauan kuin asutaan samassa kaupungissa ja kenties vielä senkin jälkeen. Odotan innolla shamppanjan huuruisia hääsuunnitteluja ;)

Kaaso kaksi:
Mun tuleva kälyni. Ystävän ja perheenjäsenen sekoitus. Ajatus tästä kaasosta syntyi kun mentiin yhdessä häämessuille ja jaksoi sinnikkäästi mun kanssa ravata kaikki kojut. Heitti ehdotuksia ilmaan jo siinä automatkalla häiden suhteen joten tiesin että tämä olisi yksi tehotytöistäni. Toimii usein järjenäänenä ja siksi sopiva lisäys tähän porukkaan :) sillä sitä välillä tarvitaan. Yhteisiä vuosia takana jo kaksitoista ainakin, muistan kuinka nää mun mieheni siskot oli aina kamalan uteliaita mun suhteen kun menin heille kylään. Loistavaa seuraa ja takuu varmasti tarttuu mun kanssa mikkiin jos häissä päätän alkaa laulaa lurittelemaan aamun pikkutunneilla ;)

Kaaso kolme:
Ystävä monen vuoden takaa,joka tosiaan meni kihloihin tismalleen samana päivänä. Miehet ei vieläkään myönnä sopineensa keskenään mitään, mutta onhan se nyt omituista :D
Tämän ihmisen kanssa on tosiaan koettu ylä-ja alamäet,asuttu kämppiksinä, oltu muutamassa samassa työpaikassa jne... Se luottoystävä joka ei koskaan katoa viereltä. Se, joka jokaisella pitäisi olla. Mä voisin kirjoittaa tähän kyllästymiseen asti meidän seikkailuista, mutta tuskin kukaan jaksaisi lukea :D
Väsymätön äiti, joka jaksaa hoitaa lapset päivästä toiseen, toisin kuin minä. Mulla hajosi pää hyvin varhaisessa vaiheessa :) Omistaa maailman parhaan äidin,joka on myös munkin äiti, tavallaan. Ainakin silleen leikisti, niinku vara-äiti :)

Olisin voinut satuilla kaikista vaikka mitä, mutta koska en viitsi jokaisen mokailuja tänne kirjoittaa, vaikka koitankin pitää tämän blogin tutuilta salassa toistaiseksi, niin jätän kuvailut lyhyeksi. Eiköhän näistä kaasoista kuulla vielä ;)

Nyt siirryn tääs hääpukujen ihmeelliseen maailmaan, miten voi olla näin vaikeaa löytyy kohtuuhintaista pukua???

"Äiti! Mun pään sisällä humisee...!"

Päätin aloittaa blogin kirjoittamisen, lähinnä itseäni varten. Tuntuu etten jaksa rasittaa kaasojani jatkuvalla syötöllä höpisemällä hulluna häistä,häistä ja häistä... Toki ei haittaa jos tätä joku muukin erehtyy lueskelemaan :)

Kai tässä aluksi pitäisi kertoa hieman kuka olen ja mitä olen ja miksi.(myös muistutukseksi itselle,ettei pääse unohtumaan)

Kolmekymppiä kolkuttaa jo ovelle ja niihin vuosiin on mahtunut paljon hyvää ja paljon pahaa.
On tullut kokeiltua "Suuressa Kaupungissa" asumista,mutta päätin palata takaisin kotikonnuille, ei se ruoho ollut vihreämpää aidan toisella puolella.(Tiedoksi siis muillekkin!)
Suurin osa tuosta pahasta liittyykin tuohon takaisin palaamiseen, jos elämä olisi siellä ollut herkkua takaisin en olisi tullut.

Kaksi upeaa lasta on siunaantunut, 8-vuotias pieni prinsessa joka kutkuttaa äitinsä hermonrippeitä jo nyt eikä teini-ikä ole vielä edes lähellä. Ei ole päivää etteikö jostain asiasta pitäisi vääntää,milloin kavereista ja niiden typeristä tempauksista tai siitä miksi ei ole okei, että ne likaiset vaatteet jää tuonne huoneeseen josta ne sitten kannetaan pyykkikoriin vasta kun kaappi on tyhjä eikä puhtaita kalsareita enää kaapissa ole. Tää likka on kokenut kaikkea, tuntuu välillä että liikaakin ja syytän siitä osaltaan itseäni. Kokenut eron omasta äidistään, sitten isästään muuttaessaan toiselle paikkakunnalle,muuttoja ees taas, äitinsä tuskan ja pahan olon, taas eron ja taas muuton takaisin samalle paikkakunnalle mistä aikoinaan lähdettiin. Muistan ikuisesti sanat, jotka sanoi mulle kun palattiin takaisin "kotiin", mun vanhempien luokse, hetkellisesti ennenkuin saatiin oma asunto. Se tunteen ryöppy,mikä silloin illalla purkautui,veti hiljaiseksi. Oltiin taas jälleen kerran otettu yhteen jostain asiasta kun silloin 4-vuotias tyttäreni rupesi huutamaan:"Äiti, tajuatko kuinka pahalta tuntui kun vaan otit tavarasi ja muutit pois!Sä hylkäsit mut! Sä lähdit etkä tullut takaisin vaikka mä odotin..."...Huoh... Tulee edelleen paha olla ja ne sanat kaikuu aika ajoin korvissa. Ehkä mä olin typerä kun oletin, että lähtiessäni kolmevuotias tyttäreni ei tajuaisi mitään erosta... Toki kaikki kahdeksan vuotiaat on enemmän ja vähemmän kamalia aina välillä, mutta ehkä tää tästä vielä rauhottuu :)
Toinen tapaus on pieni presidentti(tuleva sellainen) Omaa nyt jo oman faniklubinsa ja ikää vasta 2v8kk. Ei jätä ketään kylmäksi ja vetää välillä meidät vanhemmatkin hiljaisiksi uskomattomilla letkautuksillaan. Suunnaton autofani, rakastaa Salamaa...ja Robinia, valitettavasti. Siitä me vanhemmat saamme nauttia lähes joka päivä. Omaa hurjan tempperamentin jo nyt, eli isäänsä tullut ja mä tulen olemaan sormi suussa vielä joku päivä :)

Sitten mun toiseen puoliskoon. Se on mua viikon vanhempi. Se oli se koulun komein poika ja mä se säällittävä kiusattu tyttö, josta kukaan ei välittänyt. Monen monet muistot on noista ajoista ja kiusaaminen loppui siihen kun toisiimme ihastuttiin.
Ruvettiin seurustelemaan 27.6.2000 ja oltiin yhdessä neljä vuotta, kunnes erottiin syistä jotka tänne ei kuulu. Tulin eron jälkeen raskaaksi ja palattiinkin yhteen kuukausi ennen laskettua aikaa.Mentiin kihloihin ja oltiin taas yhdessä kolmisen vuotta kunnes päätin lähteä työn perässä muualle. Jos en olisi lähtenyt olisin rouva jo nyt ollut hyvän aikaa. Palasin loppukesästä takaisin tänne -09 ja siitä rupesi taas hiljalleen lämpenemään meidän suhde,mutkien kautta toki. Virallinen puhelu taisi tulla 27.3.2010 ja siitä lähtien ollaan taas pidetty yhtä. Mä jostain syystä tiesin,että me tullaan viettämään loppuelämä yhdessä, oltiin molemmat toistemme ensi rakkaus ja se rakkaus ei noin vain unohdu vaikka kaikkea paskaa väliin mahtuukin. 21.12.12 mentiin kihloihin, sattumalta samana päivänä kuin mun yksi kaasoistani,mutta kaasoista lisää tuonnempana.

Ei mikään rakkauden satutarina, mutta sitäkin vahvempi <3

Niin ja häitä tanssitaan 27.6.2014... Tasan 14 vuotta myöhemmin... :)